Kulttuuria kaikelle kansalle

Käsittelen tässä artikkelissa Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) ja Kommunistisen Puolueen (SKP) kulttuuripolitiikkaa sodanjälkeisistä vuosista kommunismin romahtamiseen saakka. Valotan SKDL:n SKP:n kulttuuripolitiikan suuria päämääriä eri aikakausina tarkastelemalla niiden kulttuuripoliittisia linjoja yleisellä tasolla. Artikkeli perustuu tuottamiin julkaisuihin, liitto- edustajakokouspöytäkirjoihin sekä puolue- kulttuuriohjelmiin. Sodan jälkeen perustettu SKDL otti nopeasti keskeisen aseman suomalaisessa kulttuuripolitiikassa. Kansandemokraatit toimivat kulttuurin alalla aktiivisesti, mistä parhaana esimerkkinä on sen vuonna 1947 laatima kulttuuriohjelma – ensimmäinen suomalaisten poliittisten puolueiden kulttuuriohjelma. Sen edistykselliset monelta osin muiden aatemaailmaa ravistelleet linjaukset synnyttivät laajan kulttuuripoliittisen keskustelun. kulttuuripoliittiset tavoitteet pysyivät miltei samoina vuosien 1945–1990 välisenä aikana, eroja syntyi lähinnä painotuksissa. Vuoden ohjelman kieli oli varsin neutraalia, 1964 se selvästi radikaalimpaa 1970-luvun alussa marxilainen retoriikka saavutti huippunsa kielenkäytössä. Vuosikymmenen puolivälin sanamuodot lievenivät huomattavasti lähenivät sodan jälkeistä aikaa. Näin kävi myös itse tavoitteille. 1960- 1970-lukujen yksityiskohtaisista ajoittain radikaaleista tavoitteista siirryttiin jälleen laajempiin linjoihin. Ohjelmien keskeisiä vaatimuksia olivat demokratian valtiojohtoisuuden lisääminen aloilla, taiteilijoiden taiteen parantaminen, joukkoviestinten demokratisoiminen työväenkulttuurin kohentaminen. Kaikki esillä pidetyt teemat juonsivat vasemmiston sosia­listisesta maailmankatsomuksesta. Kaikkia ajamiaan teemoja SKP eivät saaneet toteutetuksi. Moniin epäkohtiin saatiin muutoksia, mutta ne juuri koskaan vastanneet täysin alkuperäisiä tavoitteita. Vaikka kulttuuripolitiikassa erittäin pystyivät muut puolueet yhdessä estämään kaikkein radikaaleimmat uudistukset. Silti voi luonnehtia melko onnistuneeksi aina lopulle Tuohon asti lähes poikkeuksetta aloitteentekijöinä saivat muuttamaan asenteitaan. aloittaman ylläpitämän keskustelun pohjalta aikaan monia nykypäivänä itsestään selviltä tuntuvia uudistuksia muun muassa asemaan kulttuurihallintoon. Vasta 1980-luvulla ajautuivat syvään kriisiin, joka esti tehokkaan toiminnan niin yleis- kuin alalla.